Vaihelan tilan ja viinikellarin historia
Juho Erland Gabrielin poika osti vaimonsa Amandan kanssa maatilan Velkuanmaan saaresta vuonna 1869. Nimi oli silloin Wahekylä.
Tilalla harjoitettiin maataloutta ja kalastusta aina vuoteen 1991 asti, kunnes tilalle perustettiin matkapalveluja tarjoava yritys.
Ravintola toimi aluksi päärakennuksessa, mutta kun tilat eivät enää riittäneet, vanha traktorivaja kunnostettiin. Sen vieressä sijaitseva pieni kioski toimi jäätelön- ja juomien myyntipisteenä.
Vuoden 1997 syksyllä kaivinkone alkoi kaivaa maata viinikellaria varten. Kellarin päälle oli tarkoitus rakentaa a’ la carte ravintola.
Viinikellarin rakennusporukka rakensi kellarista täydellisen pienoismallin, jonka alapuolelle he sijoittivat miehen mentävän aukon. Siitä saattoi laittaa päänsä sisään ja ihmetellä tulevaa kellaria.
Viinikellarin ei saanut näyttää upouudelta, vaan oli tarkoitus luoda tunnelma satojen vuosien takaisesta rakennelmasta.
Ongelmaksi muodostui löytää tarpeeksi vanhoja tiiliä. Lehti-ilmoituksen kautta löydettiin kuitenkin 8000 tähän tarkoitukseen sopivaa tiiltä puretusta Vehmaan vanhasta meijeristä.
Suunnitelmat menivät jälleen uusiksi, kun tiilet saatiin. Kun kellaria alettiin muurata, ei mitään piirrustuksia ollut. Monia yllätyksiä sattui. Kerran eräs rakennuspoika tuli ilmoittamaan, että kohta loppuu taivaalta tuleva valo ja jotain tulisi tehdä.
Viinikellarin kattokruunu teetettiin Mynämäen sepällä aidossa vanhanaikaisessa takomossa.
Vuodenvaihteessa 1997-1998 löysivät ensimmäiset viinipullot kellariin tiensä Ranskasta. Viinikellariin mahtuu noin 5000 pulloa.
A’la carte ravintolan piirrustukset jouduttiin myös hylkäämään ja kellariin johtava portaikko suunniteltiin uudelleen. Merenpuoleisella seinällä maisemaikkunan vieressä sijaitseva takka muotoiltiin kellarista louhituista kivistä. Kiviä olisi riittänyt toiseenkin takkaan...
Kun viinikellari ja ravintola saatiin valmiiksi, alkoivat ihastelevat asiakkaat kysellä majoitustiloja.
Hotellin suunnitelma piirrettiin ja rakennus saatiin valmiiksi vuonna 2002.
